torstai 26. syyskuuta 2013

Minin vanteet ja harjoituslokasuoja


Mattasin vanteet harmaalla karhunkiellellä.

 Harjoituslokasuojat

Kävin P400 epäkeskolla kaksi lokasuojaa läpi. Toisesta kittasin pienen lommonkin.
Tarkoitus olisi, että lokasuojiin testataan värin eroja jos pohjaväri on väärä, eli toiselle puollelle maalataan musta pohjaväri ja toiselle valkoinen.
Lisäksi testataan kuinka suuri on lechlerin ja standoxin sävyero. Sama värikoodi, eri valmistaja.


Lokasuojia tehdään silloin, kun muuta tekemistä ei ole. Voi siis kestää jonkin aikaa, että lopputuloksesta kuvia.

torstai 19. syyskuuta 2013

Lechler koulutus

Aloitimme koulutuksen teoriatunnilla. Puhuimme Lechlerin historiasta ja saimme teoreettista opetusta maalien käytöstä. Saimme yleisimpien maalien ja uuden ilmakuivauslakanan käyttöohjeet monisteilla.


Käytännön opetusta piti lechlerin edustajan Italiasta. Oli hienoa, että hän vaivautui kouluttamaan meitä. Harjoittelimme häivytyksiä ja uusien tuotteiden käyttöä.

 Kaikki koulutuksessa olleet saivat myös todistukset koulutuksesta.

Koulutuksessa puhuttiin paljon tuttua asiaa, mutta sekaan mahtui myös uusia asioita.

Kiitos kouluttajille!

tiistai 3. syyskuuta 2013

Volvon puskuri

 Asiakas toi halliin Volvon puskurin ja bensatankin luukun.
Puskurista oli maalit lohkeillut irti ja sävy oli väärä. Värikoodia ei ollut, joten sävy piti katsoa värikartasta tankinluukun avulla.
Aloitin työn Tiian kanssa, mutta Tiia siirtyi muihin töihin.

Puhalsimme paineilmapillillä irtoavia maaleja. Maalia irtosi paljon.



Puskuri hiottiin epäkeskolla P240, jolloin maalin rajat saatiin helposti loivennettua. Koko alareuna oli täynnä kiveniskuja. Hioimme niitä epäkeskolla P180 ja saimme kaikki kiveniskut pois ilman kittiä ja sen jälkeen P240. Paikat joihin emme päässeet epäkeskolla hiottiin karhunkielellä ja softilla.



 Kuvat ovat hävinneet johonkin, joten teksti saa nyt riittää.

Tein puskuriin pienen muovikorjauksen.

Puskuriin maalattiin ensin vaaleanharmaa hiomaväri, joka myöhemmin sitten hiottiin softilla.
Seuraavaksi puskuriin vedettiin tietysti värimassa ja lakka.
Sävy oli nyt oikea.



Kaikkee pientä

Oon nyt lähinnä tehny vaan pikkuhommia.
Auttanu muita peitteleen, sekotellu maaleja ja hioin jenkin kyljet.

Auto on maalattu ennen kesää, mutta katossa oli tapahtunut jokin kemiallinen reaktio ja keltainenväri oli haalistunut, joten keltaiset osat maalataan uudelleen eri värillä.
Hioin keltaiset kohdat softilla ja karhunkielellä.