tiistai 5. helmikuuta 2013

Takapuskuri

Puskuria oli joku jo korjaillu niiteillä ja muoviliimalla. Teen pusrkuria Tiian kans




Hiottiin liima kohtia ensin P80 epäkeskolla mataliks, jonka jälkeen hiottiin viel P120, P180 ja P240


 Liima ei ollut halkeamassa ihan tasaisesti, joten siihen oli jäänyt koloja, isompia koloja täytettiin kitillä, kitit hiottiin P240
Ympäriltä hiottiin viel P240 epäkeskolla, jotta isot hiomanaarmut lähtis. Aluetta isonnettiin viel mattaamalla karhunkielellä.
Löydettiin viel yks korjaamaton halkeema, joka sitten päätettiin korjata Tarun avustuksella.

Halkeema ei mennyt läpi saakka, ihan ensin hiottiin P180 ja katottiin et jatkuuko halkeema pitemmälle kun miltä näyttää.

Porattiin reijät halkeeman päihin, ettei halkeama pääsisi halkeamaan lisää. Loivennettiin/leveennettiin halkeamaa, sitä ennen kuitenkin Laitettiin puskurin toiselle puolelle vahvike tukemaan. 
 Levitettyyn halkeamaan laietettiin muoviliimaa kittilastalla. Kaks kerrosta.

Liimaan jäi todella pieniä reikiä ja yksi vähän suurempi kolo, johon ei kuitenkaan kannattanut enään laittaa liimaa joten laitettiin vähän kittiä.